Olen siis huhtikuun lopulla vuonna 1997 syntynyt tyttö ja asun Pohjois-Karjalassa. Luonteeltani olen pirteä ja kannustan usein muita, mutta valitettavasti unohdan omat vihjeeni itseni kohdalla. Siltikin yritän löytää jokaisesta asiasta aina valoisia puolia, vaikka silloin tällöin se tuntuukin mahdottomalta. Hevosten kanssa reagoin yleensä automaattisesti ennen kuin ajattelen, mutta onneksi reagointi tapahtuu aina aikaisempien tapojen mukaan.. Tapoihini harvemmin kuuluu perääntyminen, niinhän se sanontakin menee; hyökkäys on paras puolustus.
Hevoset ovat "kuuluneet" enemmän tai vähemmän elämääni lähes koko elämäni ajan. Olen asunut elämäni maaseudulla ja kun olin pieni, asusti meillä naapurin suomenhevostammoja. Muistan, kun mummoni oli vahtimassa minua esimerkiksi äitini autokoulun takia ja raahasin hänet aina mukanani heppoja katsomaan ja leipiä syöttämään. Tuli oikea voittajatunne kun hevoset oppivat tuntemaan minut ja tulivat kauempaa luokseni leivän toivossa kuullessani askeleeni!
Kasvettuani vähän pääsin mukaan talvella rekeen ja joskus hevosen selkäänkin hetkeksi. Ensimmäisestä "ratsastuskerrasta" on todisteena valokuva ja leveä on kyllä hymy. Lisäksi heppoja oli päästävä katsomaan aina kun se oli mahdollista.
Käytyäni joitain vuosia koulua päästiin muutaman kaverin kanssa silloin tällöin perjantaisin läheiselle tallille auttamaan. Oli aina viikon kohokohta jota odotettiin, kun pääsi siivoamaan pari karsinaa, harjaamaan hevosia ja välillä ratsastamaan tai rekikyytiin palkaksi! Samalla opimme vähän huomaamatta hevosten hoidon perustaidot ja hauskaa oli kaiken aikaa.
Eräänä keväänä koulumme ilmoitustaululle oli löytänyt tiensä läheisen tallin kesäleireistä. Into oli suuri kun keksimme kavereiden kanssa pyytää vanhemmilta lupaa osallistua alkeisleirille. Opimme leirillä paljon ja pääsin heti leirin jälkeen ensimmäisellä ratsastustunnilla laukkaamaankin, joka oli ensihetkestä alkaen ihanaa. Osa kiitoksesta kyllä kuuluu luotettavalle suomenhevostammalle, jolla oli koostaan huolimatta helpot askeleet istua pienellekkin tytölle. Sen jälkeen kävin vielä kahtena kesänä leirillä ja muulloin ratsastustunneilla, jonka jälkeen sain ensimmäisen oman ponini.
Meni reilu vuosi ensimmäisen ponin hankinnasta, kunnes hankimme toisen. Nyt olen kolmen ponin onnellinen omistaja, joka toivoo muidenkin pienien heppatyttöjen saavan samanlaisia mahdollisuuksia harrastukseensa kuin minä sain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, jos lähetät kommenttia! Ne piristävät aina (: Voit lähestyä minua myös sähköpostitse iinam@creimeide.biz osoitteen kautta.
HOX! Kommenttien valvonta on käytössä, joten kommentit eivät tule näkyviin ennen kuin hyväksyn ne!